sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Mission impossible?

Only in Finnish this time!

Varoitus: postaus saattaa järkyttää herkimpiä APn faneja.

Päätin julkaista muutaman ystäväni kehotuksesta oman mission impossibleni, ranskasta asti saapunut vaaleanpunainen katastrofi ja sen elvyttäminen.

Ostimme ystäväni kanssa alkuvuodesta EGL comm salesista nipun KERA lehtiä hänelle ja APn Royal Chocolate Boston Bagin. Myyjän mukaan laukun kulmat olivat ainostaan kuluneet ja muuta huomattavaa vikaa ei ollut, tämähän ei minua haitannut joten ostokset maksettiin ja tavaraa alettiin odottaa.
Saimme kyselle useaan otteeseen laukun perään (mm. myyjä lähti lomalle heti maksun saatuaan eikä postittanut tuotteita), kokonaisuudessaan tavarat myöhästyivät 2-3kk ja kun ne vihdoin saapuivat karmea todellisuus iski.

Laukku oli järkyttävässä kunnossa, sisäpuoli oli tumman lian peitossa ja pohja kellastunut, laukku haisi kauttaaltaan erittäin vahvasti tupakalle ja wunderbaumille (myös ystävän KERAt olivat saaneet osansa hurmaavasta tuoksusta). Todennäköisesti laukku oli lymyillyt myyjän tai tämän poikaystävän autossa jossa oli tupakoitu oikein olan takaa.

http://24.media.tumblr.com/f56466300072af1bc0a32467dd289ec5/tumblr_mf9i5xl8yg1qleiu3o1_500.jpg
© Marlboro
Kaiken muun ohella olen perinyt hajuallergian astmani kyytipojaksi joten tuoksahdus pisti mukavasti yökötysrefleksit testiin, röörit tukkoon ja silmät valumaan ja veska heitettiin sillä punaisella minuutilla parvekkeelle pakkaseen.

Tältä laukku näytti:



Alkujärkytyksen jälkeen iski raivo ja laukun kuuraus sai alkaa, pudistukseen tarvittiin:

♥ kiehuvaa vettä
♥ soodaa
♥ sitruunahappoa
♥ käsisaippuaa
♥ fairya
♥ pyykinpesuainetta
♥ hiiltä
 ♥ suodatinpusseja

Likoamassa sitruunahapossa ja pyykinpesuaineessa
 Aloitin liottamalla laukkua sitruunahappo/pyykinpesuaine vedessä, keitin pannulla vettä jonka sitten kaadoin laukun sisään muhimaan noin 15-20 minuutiksi kerralla. Kun vesi oli hieman jäähtynyt hankasin laukun pohjaa ja sisuksia pienellä kynsiharjalla.

Tätä kaavaa toistettiin vaihtamalla välillä fairyyn ja käsisaippuaan huuhdellen hinkkausten välissä, pian veskan pohjakin alkoi näkyä kaiken lian alta. 

Oikea puoli laukusta ja vetoketjusta on pesty.
Lopputulos:

Puunauksen jälkeen.
Pesun jälkeen laukku pääsi parvekkeen oven väliin suljettuna muovipussiin. Sisälle pistin suodatinpusseissa hiiliä joita olin saanut ystävältäni ja vetoketju kiinni, ulkopuolelle muovipussin sisälle pistin myös hiiliä ja koko pussi kiinni. Hiilet imivät viikon aikana hyvin hajua ja lopulta laukkua pystyi jopa haistelemaan läheltä.

Valitettavasti laukku ei kaikkien hoitojenkaan jälkeen suostunut luopumaan hajustaan kokonaan joten se sai lähteä uuteen rakastavaan kotiin.

Toistaiseksi myyjä on kieltäytynyt ottamasta vastuuta laukun kunnosta tai antamaan minkäänlaisia korvauksia (palkitsimme kuitenkin hänet tästä ystävällisyydestä negatiivisella palautteella), mutta toivossahan on hyvä elää?

ATTENTION!

Myyjä oli Zatrutyxklarhe Livejournalissa, älkää ostako kyseiseltä myyjältä!
The seller was Zatrutyxklarhe in Livejournal, do not buy anything from her!

♥ Uni

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Shopaholic #1

http://25.media.tumblr.com/tumblr_mcz2wgZx531rks9ito1_500.gif
© Mean Girls
On tullut aika tarkastella mitä postisetä on ovelleni kiikuttanut.
// It's time to look what the mail man has brought me.


APn Ribbon Dot Pochette sinisenä, näin tämän EGL comm salesissa ja ihastuin. Juuri sopiva simppeliin sweettiin ja tulevaan koordiini.
// APs Ribbon Dot Pochette in blue, I saw this at EGL comm sales and fell in love with it. Perfect for simple sweet and my future coord.


Katselin näitä kaihoten Yoshhin blogissa aikoinaan ja nappasin ne heti itselleni kun hän päätti ne myydä.
Myöskin APn.
// I wanted these since I saw them on Yoshhs blog and bought them for myself when se decided to sell them. Also APs.


APn Melty Chocolate kaulakoru, pieni impulssiostos jota en kyllä kadu. Sydämestä tulee mieleen mansikka-valkosuklaa konvehti. ♥
// APs Melty Chocolate necklace, small impulse purchase that I'm not regretting. The heart looks like strawberry-white chocolate candy to me. ♥

 

 Superb Ribbon Blouse, AP.


APn Royal Chocolate Boston Bag vaaleanpunaisena. Kerron teille lisää tästä epäonnen laukusta seuraavassa postauksessani. 
 // APs Royal Boston Bag in pink. I'll tell you more about this bad luck bag in the next post.


Lotsa Heart norsu! :D Ystäväni nappasi tämän kirpputorilta mukaansa minulle, kiitos. ♥ 
// Lotsa Heart elephant! :D My friend snatched this for me from fleemarket, thanks. ♥


Ranneke Desuconiin, kesällä nähdään!
// Wristband for Desucon, see you at summer!

Ja sokerina pohjalla ensimmäinen printtihameeni:
And last but not least my very first print skirt:


Glitteri printti! // Glitter print!
Hyytelö pitsiä. ♥  // Jelly lace. ♥
 Kyseessä on siis Angelic Prettyn Jewelry Jelly hame ja headbow laventelina, nämäkin tuli EGLästä poimittua omaan kaappiin. Alan pitää koko ajan vain enemmän laventelista...
Hame on mielettömän mukava ja kevyt, aivan toista sarjaa minkään aikaisemman omistamani kanssa.
// Angelic Prettys Jewelry Jelly skirt and headbow in lavender, I got these also from EGL. I'm starting to like lavender more and more...
The skirt is so comfortable and light, nothing like I have owned before. 

Siinä kaikki tällä kertaa! // That's all for today folks!


♥ Uni

tiistai 2. huhtikuuta 2013

The beginning

http://25.media.tumblr.com/095ff3ae9f0d99a4920742546ae48db7/tumblr_mjzmlf9OdA1r38m8do1_500.jpg
© girl. Inspired.
 
Koska kaikilla ja heidän mummoillaan on blogi.

Olen tamperelainen täysi-ikäisyyden tavoittanut sweettari lolita ja fairy kei tyttö. BJDt (ball jointed doll) ovat olleet harrastuksena n. 3-4 vuotta, lolita vuoden. Käyn parhaillaan kolmoistutkintoa ja säästän omaan asuntoon, inspiraation iskiessä  käytän aikaani oman sarjakuvani työstämiseen.

 Blogi tulee olemaan kirjoitettuna sekä suomeksi että englanniksi ja käsittelee erilaisia aiheita kaikissa pastellin sävyissä. Kommentoida voivat toistaiseksi sekä kirjautuneet käyttäjät että anonyymit. Jos anonyymien kanssa esiintyy ongelmia (kiusaamista, asiattomia kommentteja yms.)  kommentointimahdollisuus poistetaan.

Ulkoasua työstetään pienen oravan raivolla joten ei huolta, kyllä tästä vielä blogi saadaan.

Pitääkseni postauksen "lyhyenä", täällä on vain tyttö joka tahtoo jakaa tarinansa ja unelmansa, toivottavasti nautitte niistä yhtä paljon kuin itse nautin niiden tekemisestä. ♥

 ♥ Uni


Because everyone and their grannies have a blog.

I'm a sweet lolita and fairy kei girl from tampere. BJDs (ball jointed doll) have been my hobby about 3-4 years, lolita for a year. At the moment I'm studying a triple degree at school and saving for my own appartment, when inspiration strikes I work on my own comic.

The blog will be written in finnish and english and will be about different subjects in all the colours of pastel. Both registered users and anons can comment for now. If there will be any problems with anons (bullying, inappropriate comments etc.) the comments will be closed from them.

I am working on this blog theme like a mad little squirrel so no worries, it will be completed eventually.

To keep this post "short", I'm just a girl who wants to share her story and dreams, I hope you all enjoy them as much as I enjoyed creating them. ♥


♥ Uni